Koeviikon nautintoja siis. Mielenkiintoisia aineita, ei siinä mitään, mutta hieman huolettaa että englanninarvosanani on USB-marsun varassa. Mutta mitäpä sitä huolehtimaan, suloinen koeviikon DP-mode on käynnissä, eikä mikään jaksa haitata kovin pitkään. Elämä tuntuu mukavalta, mutta eiköhän sekin tunne karise viimeistän huomisessa ruotsinkokeessa.

KYLLÄ, huomisessa, meillä nimittäin sattuu olemaan koulua huomenna, ihanaa eikös?

Ainoa asia mikä siinä kokeessa rassaa, on se, että rakkahin äitini on iskenyt kehään ruotsinkieltä koskevan ultimaattumin, joka varjostaa elämääni kuten sateenvarjo tohvelieläintä. Äitini on siis saanut päähänsä, että hänen tyttärensä on osattava ruotsinkieltä, koska HÄN ei osaa. Tyttären kiinnostukset ovat tässä kohden irrelevantteja. Yleensä äitini on ihanan tukeva ja kannustava, mutta hieman alkaa tyässä kyrsiä kun kyseisen tyttären keskiarvo on sitä ruotsia lukuunottamatta yhdeksän yläpuolella.

Ja ruotsikin vain seiska, hui olkoon.

Mutta jätetään se siihen, kun yritän olla asiasta stressaamatta.

Keskitytäänkin siis uusimpiin rakkaisiini, jotka ovat littyneet muusakaartiini. Kyseessä ei ole kukaan muu kuin itse Francois-Marie Arouet, joka myös voltairen nimellä tunnetaan, ja hra Samuel Becket jonka Waiting for Godot on yksinkertaisesti yksi parhaista näytelmistä joita olen koskaan lukenut.

Päivän sana on ABSURDISMI.